Viime viikolla päätettiin, että tehtäisiin vielä jokin nopea reissu jonnekkin ennen koulujen alkamista. Päätettiin mennä sitten Heurekaan, joka on kuitenkin suht lähellä.
Kello oli jotain kaksikymmentä vaille kaksi kun me päästiin sisään. Seuraavaa Planetaarion esitystä odotellessa käytiin katsomassa siinä lähellä oleva paikka (alla oleva kuva). Vietettiin siellä se kaksikymmentä minuuttia kokeillen pienjuttuja. Lopulta Planetaariossa alkoi kahdelta Pimeä Maailmankaikkeus, joka me mentiin katsomaan. Mä pidän niistä esityksistä paljon, koska ne tuntuu siltä kuin olisi itse siellä. Se oli aika avartava esitys.
Esityksen loputtua mentiin kokeilemaan kaikkia kivoja juttuja. Minä, pikkusisko ja äiti mentiin kaikki kokeilemaan nuorallakävelyä - tosin se oli vain n. 10cm lattian yläpuolella. Aika hankala laji tuo nuorallakävely, mutta mielestäni pärjäsin hyvin ensikertalaiseksi. Siinä lähellä oli sellainen tarkkuusheittotesti, jota mentiin kokeilemaan - se oli aika hauska :D Päästiin etenemään vihdoin tällä puolella ja mentiin testailemaan mm. sitä Fakiirin petiä, missä on nauloja, jonka päällä maataan.
Tietenkin me käytiin myös koittamassa kaikkea kuplamaisia juttuja...
Sitten mentiin testailemaan yhtä palloa, jossa sai valita mitä haluaa katsoa ja se näytti aika toden tuntuselta.
Kun oltiin katsottu kaikki sisältä, mentiin ulkopihalle ja käytiin erittäin lyhyt havumetsäkävely ja pompittiin hetken siinä ihmisjojossa.
Oli kiva käydä vielä jossain ennen lukion alkua. Katsoin vähän mun ekaa päivää ja 1. jakson lukkaria ja oon nyt ihan sekasin kaikista jutuista. Nooh ehkä mä koitan jotenkin selvitä siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti